Suomussalmella tapahtuu

Suomussalmen kesä on kulttuuria ja urheilua

Raatteen_maraton_uutiskirje

Kesän aikana Suomussalmella tapahtuu! Tarjolla on monipuolinen kattaus musiikkia, teatteria, kulttuuria, urheilua ja koko perheen tapahtumia. Tutustu ainakin seuraaviin tapahtumiin.

dsc97264

Kuva: Kari Seppänen

Suomussalmi Rock 12.-15.7.

Suomussalmen ikioma festari kokoaa yhteen suomussalmelaissyntyiset bändit. Suomussalmirock jalkautuu ympäri pitäjää keskiviikon Ämmän kesäiltojen Suomi Rock -teemaillasta alkaen. Torstaina rokataan Myllynlahdella ja perjantaina Hiljaisen kansan koko perheen Heinälatorokissa sekä ympäri Ämmänsaaren ja kirkonkylän keskustaa. Lauantaina tapahtuma huipentuu pääkonserttiin Jätkänpuistossa, jonka kupeesta lähtee matkaan myös Soiva laiva.

Lisätietoja ja tarkka ohjelma: Suomussalmi Rock 2017

Kesäteatteri Retikan Kupla 13.7.-13.8.

Teatteri Retikan kesäohjelmistona nähdään tänä vuonna hulvaton komedia Kupla. 80-luvulle sijoittuva näytelmä kertoo käsistä riistäytyneestä kulutusjuhlasta ja suomalaistesta kansanluonteesta – hyvässä ja pahassa. Kesäteatterin katsomo on kokonaan uudistettu kesää 2017 varten, ja entistä mukavammat penkit sekä kangaskatos takaavat nautinnollisen teatterielämyksen säällä kuin säällä.

Lisätietoja ja esityskalenteri: Teatteri Retikka

lastenpäivä_kotiseutumuseo_uutiskirje

Kotiseutumuseolla tapahtuu heinäkuussa

Suomussalmen kotiseutumuseo järjestää ensimmäistä kertaa Perinnepäivän lauantaina 22.7. klo 12-15. Ohjelmassa on perinnetyönäytöksiä, käsityömyyjäiset ja maakunnan herkkuja. Tuttuun tapaan myös museon huippusuosittua Lastentapahtumaa vietetään keskiviikkona 12.7. klo 12-15.  Uudistunut museo tarjoaa elämyksiä ja tekemistä koko perheelle läpi kesän. Kokeile vaikkapa tehtävärataa, jossa pääset hauskalla tavalla sisälle mennen ajan maailmaan!

Lisätietoja: Suomussalmen kotiseutumuseo

Raatteen maraton 26.8.

Oletko koskaan juossut maratonia talvisodan taistelupaikoilla? Rajapuomilta starttaava reitti kulkee Raatteen tietä aina Suomussalmen keskustaan asti. Alkuperäinen taisteluympäristö ja lukuisat reitin varrelle osuvat muistomerkit takaavat ainutlaatuisen juoksuelämyksen. Matkoina myös puolimaraton ja 10 km. Ilmoittautu rohkeasti mukaan – vielä on koko kesä aikaa harjoitella!

Lisätietoja: Raatteen maraton

Eikä tässä suinkaan ollut kaikki – näiden lisäksi Suomussalmella riittää tapahtumia lähes joka päivälle läpi kesän. Miten olisi vaikkapa rantakalapäivä, tanssit harmonikan tahtiin, pesäpallopeli tai yhteislauluilta? Katso kaikki tapahtumat Suomussalmen tapahtumakalenterista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s