Suomussalmella tapahtuu

Taiteiden yö avaa tapahtumarikkaan syksyn

taiteidenyö_naamiaisasut-1

Taiteiden yössä liikkuu monenlaista kulkijaa. Kuva: Marjut Lehto / Ylä-Kainuu.

Suomussalmen syksy on täynnä tapahtumia. Perjantaina 15.9. vietetään Taiteiden yötä ja sunnuntaina 17.9. kuullaan Sadan vuoden soitto -juhlakonsertti. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlitaan 150-vuotiasta Suomussalmea koko pitäjän voimin Korven ilot -tapahtumassa. Samalla viikolla on myös Vanhusten viikko monine tapahtumineen.

Taiteiden yö 15.9.

Syksyisen perjantai-illan pimetessä laulavat taakkaansa keveämmäksi, näyteikkunat alkavat elämään omaa elämäänsä, kylillä kuljeksii outoja hahmoja tulien, sivusoitinorkesterien, tilapäärunojen ja eksoottisten ruokatuoksujen joukossa.

Illan aikana ympäri Ämmänsaaren keskustaa kuullaan musiikkia, runoja ja erätarinoita, nautitaan muurikkaletuista ja thai-ruuasta sekä ihastellaan valotaidetta. Lapsille tarjolla on oma disko ja taskulamppuretki Humulassa. Kätevässä Ämmässä askarrellaan Suomen lippuja ja Kähkösellä tuunataan teepaitoja. Alvarissa pääsee kokeilemaan itämaista tanssia ja Kenkänurkassa laserammuntaa.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lisätietoja ja ohjelma päivittyvät Suomussalmen Taiteiden yön Facebook-tapahtumaan ja tapahtumasta tiedotetaan Ylä-Kainuu-lehdessä.

taiteidenyö_koju-2

Viime vuoden Taiteiden yössä nautittiin yökahvilan herkuista. Kuva: Marjut Lehto / Ylä-Kainuu.

Sadan vuoden soitto 17.9. klo 16

Kainuun yhdistyneet mieskuorot, Nurmeksen Musiikkiyhdistyksen mieskuoro, Kainuun puhallinorkesterit ja paikkakunnan lapsikuoro esittävät suomalaista musiikkia 100 vuoden ajalta upeassa juhlakonsertissa. Suomussalmen liikuntahallissa pidettävän konsertin liput maksavat 15 euroa.

Lisätietoja konserttikiertueesta Suomi 100 -sivustolla. Voit ostaa liput etukäteen verkosta. Tiedustelut kultuuritoimistolta puh. 044 511 9871.

kuoro_sadanvuodensoitto

Sadan vuoden soitossa kuullaan uutta ja vanhaa suomalaista musiikkia. Kuva Kuhmolainen/ Mari Heikura.

Vanhustenviikko 1.–8.10.

Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla Ikäpolvet yhdessä. Vanhustenviikko liittyy Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaan.

Suomussalmella viikko aloitetaan jo perinteeksi muodostuneella juhlalla puheineen ja musiikkiesityksineen Teatteri Retikassa maanantaina 2.10. klo 14. Tiistaina 3.10. SPR:n terveyspiste palvelee Ämmän kamarilla kello 10–12. Tiistai-iltapäivällä klo 14 pääkirjastossa on Reijo Vähälän runomatinea. Keskiviikkona kirjastossa esitellään digitaalisia palveluita ikäihmisille ja tarjolla on hernekeittoa. Torstaina 6.10. Ämmänsaaren kirkossa järjestetään vanhustenviikon sekä tänä vuonna 80 ja 85 vuotta täyttävien juhlamessu kello 11 ja messu jälkeen tarjotaan kakkukahvit seurakuntasalissa.

vanhustenviikko

Suomussalmen Vanhustenviikolla on perinteiseen tapaan kahvipannu kuumana.

Korven ilot – Suomussalmi 150 vuotta 6.10.–8.10.

Suomussaalmi_150_lineTule mukaan juhlimaan 150-vuotiasta kotikuntaamme! Korven ilot -juhlaviikonloppu on täynnä koko kansan ohjelmaa vanhoista valokuvista popmusiikkiin. Perjantaina Suomussalmen kirjastolla vietetään vintage-iltaa. Lauantaina koko kansan juhlassa liikuntahallilla nautitaan hyvästä ruuasta ja paikallisten yhtyeiden musiikista. Illan pääesiintyjänä hurmaa Pete Parkkonen. Sunnuntaina Suomussalmen kirkossa pidetään juhlajumalanpalvelus ja Karhulanvaaran koululla juhlapuheen pitää emerituspiispa Eero Huovinen.

Juhlaviikonlopun tarkka ohjelma päivittyy tapahtumakalenteriin.

peteparkkonen_warnermusic_1.jpg

Pete Parkkonen esiintyy Suomussalmen 150-vuotisjuhlassa 7.10.. Kuva: Janita Autio.

Lisätietoja tapahtumista antaa kulttuurituottaja Joni Kinnunen puh. 044 511 9871, joni.kinnunen (a) suomussalmi.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s