Kunnan uutiset

Marjastuksen MM 2018

Marjastuksen MM-kisat on hyväntuulinen tapahtuma, jossa mitellään leikkimielisesti maailman parhaan marjastajan tittelistä. Kisaan voi ilmoittautua yksin tai yhdessä, sopiva kilpailusarja löytyy kaikille. 

Luvassa mukavaa yhdessäoloa, ulkoilua ja viihdyttävää toriohjelmaa koko päivän ajan. Tapahtuma voi olla työporukan ikimuistoinen virkistyspäivä tai perheen yhteinen marjaretki luonnossa. Kilpailun paras teema-asu palkitaan, joten näyttävään pukeutumiseen kannattaa panostaa.

Marjastamaan kannattaa tulla kauempaakin, sillä Suomussalmelta löytyy hyviä majoitus- ja ruokapaikkoja sekä suosittu kylpylä.

Nyt tapahtuu – torilla ja metsässä

Kilpailijoiden ahertaessa maastossa viihtyvät kannustusjoukot Ämmänsaaren torilla. Toritapahtuma

ssa esiintyvät Kalevalan kulttuuritalon kansallinen tanssiryhmä Lokka sekä kainuulaisten miesten tanssiryhmä Äijät. Yleisö pääsee itsekin tanssahtelemaan menevän musiikin mukaan Elina and the Boys sekä Jaska Mäkynen & Nelostie -yhtyeiden tahdissa.

Tori on täynnä markkinakojuja ja tavara-arpajaisissa onni suosii useita. Kainuun villiruokaviikko huipentuu Marjastuksen MM-kisoissa ja myös tämä näkyy tapahtumassa.

Päivän päätteeksi julistetaan voittajat ja jaetaan palkinnot.

Kisapäivän iltana pistetään jalalla koreasti kisatansseissa Ämmänsaaren työväentalolla Jaska Mäkysen & Nelostien rytmissä.

Kilpailun säännöt ja ilmottautumisohjeet osoitteessa arktisetaromit.fi

Kategoriat:Kunnan uutiset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.